Terveiset uudelta puheenjohtajaltamme!

Tervehdys Taikalaiset!

Olen saanut kunnian toimia puheenjohtajajanne seuraavan toimikauden.
Tavoitteenamme hallituksessa on jatkaa hienoa työtä, jota tähän astiset hallitukset ovat tehneet. Sen lisäksi on luvassa uudistuksia, joiden toivottavasti koette palvelevan teitä jäseniä entistä paremmin.
Ottaisimmekin mielellämme vastaan toiveita ja ehdotuksia teiltä yhdistyksen toiminnan kehittämiseksi.
Haastan teidät kaikki myös osallistumaan vapaaehtoistyöhön yhdistyksen tukemiseksi. Kukin toki omien mittapuiden ja voimavarojen mukaan. Lisätietoja osallistumisesta saatte lähettämällä viestiä ikaalistenkuvataideyhdistys@gmail.com tai Ikaalisten taideyhdistys Taika Ry -facebook sivujen kautta.
Tehdään tästä vuodesta positiivisen toiminnan, yhteistyön ja ilon vuosi!

Lämpimin Terveisin Niina Föhr
puheenjohtajanne


Tässä uutiskirjeessä valotetaan suunnitelmia ja päätöksiä suunnitteilla olevista aktiviteeteista talvelle. Vastaa myös kurssikyselyyn!

Tuo teoksiasi näyttelyyn!
”Talven lumo” -teemainen näyttely avataan Kompissa joulukuun 1. päivänä kello 16. Myöhemmin selviää tarkemmin, mihin Kompin tilaan taide majoittuu. Näyttely on auki tammikuun loppuun asti, joten kävijöitä ehtii pistäytymään.

Jäsenmaksunsa maksanut jäsen voi tuoda teoksiaan ilmaiseksi, muilta taiteilijoilta peritään 25 euron näyttelymaksu per teos. Tilaa riittää, joten voit mieluusti tuoda useita ja isojakin teoksia.
Muistathan kiinnittaa teoksesi taakse lapun, jossa kerrotaan työn nimi, tekijä, valmistumisvuosi, tekniikka sekä tekijän puhelinnumero. Työt toimitetaan näyttelynpystytysryhmälle perjantaina ja lauantaina 29. ja 30. marraskuuta.

Kevään näyttelyiden teemat 
Helmikuun näyttelyn nimeksi tuli ”Copy cat”. Sinne voit tehdä näköiskuvia tunnetuista teoksista tai aivan omia tulkintojasi olemassa olevista maalauksista.
Maaliskuun näyttely on vähän odotuksenmukaisesti ”Kevättä rinnassa”, mutta aiheen voi tulkita täysin omalta kantiltaan. Huumoritulkinnatkin ovat aina tervetulleita.
Myöhemmin näyttelyistä tarkemmin.

Mistä lisää varoja toimintaamme?
Hallitus pohti keinoja, joilla toimintaan saataisiin hieman enemmän varoja, sillä pieni jäsenmäärä ja pieni jäsenmaksu eivät mahdollista kovin aktiivista touhua.
Kokouksessa heiteltiin ilmaan monenlaisia ehdotuksia: Olisiko menekkiä esimerkiksi logolla varustetulla pinssillä, rintanapilla, baskerilla, heijastimilla, teoksista tehdyillä postikorteilla? Jos mielesi tulee hyviä ideoita, kerro toki vastaamalla tähän meiliin!

”Sip and paint” tulee Ikaalisiin
”Sip and paint” tarkoittaa käytännössä, että innostunut joukko luovia jäseniä kokoontuu baariin, jossa maalataan tai piirretään mallista jonkun taiteilijan ohjauksella. Osallistumismaksu olisi ”illalliskortti”, joka sisältää tarvikkeet, ohjauksen sekä pari juomaa. Sip and paint -ilta on suunnitteilla ikaalislaiseen baariin jo marraskuussa. Seuraa facebooksivun päivityksiä, joissa tieto tarkentuu.

Millainen kurssi kiinnostaisi sinua?
Vuosi 2020 on kurssivuosi! Ensi vuonna tarkoitus on järjestää jäsenille lyhytkursseja lähes kuukausittain matalalla kynnyksellä ja pienellä maksulla.
Voit itse vaikuttaa siihen, millaisia kursseja tarjolle tulee. Lähetä viestiä yhdistyksen sähköpostiin kirjoittamalla ”Minua kiinnostaisi kurssi aiheesta...”. Voit ehdottaa useitakin. Hallitus valikoi eniten kiinnostusta saaneet ja toteuttamiskelpoisimmat jäsenten iloksi!

Yhdistys saa uusia viestintäkanavia
Yhdistys saa uudet verkkosivut talven mittaan. Samalla synnytetään instagram-tili, joka sopii taideteoskuvien levittämiseen ja ihailemiseen. Myös yhdistyksen youtube-kanava on suunnitteilla.

Huutamalla taidetta!
Taidetta saa huutaa huutokaupassa 14.‒15. joulukuuta kello 12 alkaen niin pitkään kuin tavaraa riittää. Yhdistys kauppaa lahjoituksina saamiaan taideteoksia, mutta lahjoitukset ovat edelleen tervetulleita! Jos nurkissasi on liiaksi taidetta, tuo se huutokaupattavaksi, niin se saa uuden, arvostavan kodin. Myytävät teokset laitetaan näkyviin FB-sivulle ennen huutokauppaa.